
Lappeenrannan Veiterästä kantautuu tieto, että heillä on ollut koronaan altistumisia. Tämän vuoksi heidän viikonlopun ottelunsa Jyväskylässä ja Oulussa on peruttu.
Näille vieraspeleille etsitään uutta ajankohtaa. Aiemmin tällä kaudella Oulun Luistinseurassa oli koronatarjuntoja, jonka vuoksi heidän ottelunsa siirrettiin.
HIFK ilmoitti aiemmin perjantaina, että he peruuttavat kaikki ottelunsa ennen joulua, eivätkä halua riskeerata joukkueensa terveystilannetta.
Lisää koronan aiheuttamista tilanteista viikonlopun BandyMagazinessa.
Teksti: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?